Viimeinen henkäys

Viimeinen henkäys

Description of the book

Viimeinen henkäys
Uuden varteenotettavan kirjailijan tunteikkaan viiltävä draama naisesta, joka vaarantaa henkensä selvittäessään järisyttävää totuutta perheestään…



Gia Andrews on kriisiasiantuntija ja avustustyöntekijä, joka osallistuu katastrofityöhön ympäri maailman. Todella sopiva työ sellaiselle, joka haluaa ottaa välimatkaa henkilökohtaisiin ongelmiinsa. Kuusitoista vuotta sitten Gian isä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Gian äitipuolen raa’asta murhasta. Sairastuttuaan syöpään hän on nyt tullut kotiin kuolemaan. Gia joutuu vastaamaan hänen hoidostaan ja samalla sovittautumaan hänen syyllisyyteensä.



Gia ottaa jälleen vastahakoisesti osakseen koko kaupungin tunteman murhaajan tyttären roolin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että hänen pitää sopeutua sekä talonsa ulkopuolella parveileviin mielenosoittajiin että toimittajiin, jotka muuntavat tragedian etusivun uutisiksi. Paluu Tennesseessä sijaitsevaan pikkukaupunkiin pakottaa hänet käsittelemään uudelleen aikanaan hukkaan valuneita suhteita ja sitä kaaosta, joka pakotti hänet muuttamaan pois paikkakunnalta. Kaiken keskellä baarimikko Jake tarjoaa Gialle ja hänen tunteilleen turvapaikan, jota hän niin kipeästi kaipaa.



Sitä mukaa, kun menneisyys alkaa purkautua, Gia riutuu kaikkien ympärillään kuohuvien vuosia tosina pidettyjen tarinoiden keskellä. Mutta loppujen lopuksi totuus – sitä edeltävine valheineen – voikin johtaa hirvittävämpiin seurauksiin, kuin mitä hän on koskaan voinut kuvitella…

E-book

Finnish

What others think

Reviews of Viimeinen henkäys