Sokkeli
    
Share this book    

Romaani rakkaudesta ja sodan julmuudesta

”Ihminen on eläinkunnan ainoa lajitovereitaan lahtaava peto. Mutta rauhantilassa, vahingoitettunakin, tuo peto on valmis kamppailemaan lajinsa jatkuvuuden puolesta ja rakentamaan kivijalkaa sen asuinsijan perustaksi.”

Kun jatkosodan viimeisenä keväänä 19-vuotias Einari Karttunen löytää elämänsä naisen, hänen ikäluokkansa kutsutaan rintamalle. Einari joutuu pahimpaan paikkaan ja kuin ihmeen kaupalla selviää hengissä. Hänelle myönnetään Mannerheim-ristin ritarin arvonimi, mutta tunnustukset eivät korvaa taisteluissa vaurioitunutta mieltä. Rauhan palattua on luotava uudet perustukset elämälle kaupungissa, missä mikään ei ole, kuten ennen.

Kaiho Nieminen (s. 1941) on ollut vapaana kirjailijana vuodesta 1972 lähtien ja Sokkeli on jo hänen 19. romaaninsa. Kirjailijana hän liikkuu luontevasti eri vuosisadoilla ja kuvaa inhimillisellä tarkkuudella ja sympatialla sinnikkäitä pieneläjiä, yhteiskunnan pudokkaita ja onnekkaita veijareita.

Show more